keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Itsenäistä puomitreeniä



Moi! Sunnuntaina olin kaverini kanssa tallilla ja se tarkoitti sitä, että sain vihdoin kuvaajan. Ensilumi oli satanut perjantaina, joten pakkohan muutama yhteiskuvakin oli ottaa. Topilla ei ole vielä tilsakumeja eikä hokkeja ja sille jäi aika pahat tilsat kavioihin, vaikka oltiin vain ihan tallin vieressä kuvaamassa. Otin niitä kuitenkin pariin kertaan pois ja ne lähtikin ihan hyvin!




Kuvailun jälkeen siirryttiin maneesin puolelle. Annoin kaverini ratsastaa Topilla ensin, ennenkö itse aloin hommiin. Tarkoitus olisi ollut hypätä, koska hyppytaukoa on taas vähän kertynyt, mutta maneesissa oli lopulta senverran porukkaa, että tyydyin kolmeen maapuomiin ja kavalettiin.

Ravailin aluksi ihan vaan ympäri kenttää ja sitten aloin tulemaan puomeja. Puomien välit olivat vähän pitkät että Topin piti venyä kunnolla. Yritin myös saada sen käyttämään selkäänsä puomeilla. Se sujui ihan hyvin, parikertaa askeleet ei ihan sopineet puomeille, mutta kuitenkin loppujenlopuksi onnistuttiin.




Aloin ottamaan aina puomien jälkeen laukannoston ja laukkaa toisenpuolen ja sitten taas ravissa puomeille. Topi oli hyvin kuulolla, vaikka meinaskin vähän juosta laukan jälkeen.. Nyt se kuitenkin askelsi puomeilla hyvin, koska en joutunut kauheasti pyytämään kohti puomeja, vaan ennemminkin hidastamaan.

Lopuksi otin vielä pientä kavalettia laukassa ympyrällä. Aluksi ei meinannut millään paikka osua, kun en ratsastanut kunnolla, mutta kyllä se loppujenlopuksi alkoi sujua ihan hyvin ja Topikin alkoi myödätä. Menin molempiin suuntiin ja lopetin sitten hyviin pätkiin. Topi oli oikein mukava ratsastaa myös loppuraveissa, vaikka vauhtia meinasikin löytyä vähän liikaa.
Saatte ratsastuksesta lyhyen videokoosteen. Pahoittelen epätarkkaa videota, kamerani tarkennus on rikki..





Tänään olinkin sitten meidän perus estetunnilla Topilla. Mentiin vain yhtä estettä, jonka edessä oli puomi. Se oli Topille hyvää jumppaa ja se selvästi nautti päästä "tauon" jälkeen hyppäämään, sillä se oli tosi hyvä! Nyt meillä sujui jopa vasempaan kierrokseen paremmin kuin oikealle. Hyppäsin perus kolmipalalla ja Topi laukkasi koko ajan pyöreänä, eikä selässä tarvinnut tehdä mitään ihmeellistä♥ Super poni! Este oli korkeimmillaan 80cm. Lopuksi mentiin vielä ympyrällä harjoitusravia pienentäen ja suurentaen ympyrää ja siinä myös laukannostoja. Se sujui myös todella hyvin! Topi yllätti mut täysin olemalla super kiva, vaikka ei ollakaan nyt hypätty. Ensviikon sunnuntaina olis sit luvassa taas Mikko Mäentaustan valmennus, saa nähdä mitä siitä tulee!

Enspostaukseen!

tiistai 17. marraskuuta 2015

2 years together♥

you must be my shooting star. everything i've wished for, is everything you are



Nyt on tullut tasan kaksi vuotta siitä kun Topi saapui meille, ja en voi onnellisempi olla kun mietin sitä. Aika on mennyt tosi nopeasti. Muistan edelleen kuin eilisen päivän sen, kuinka perhoset pyörivät vatsassani kun haimme Topin ja miltä tuntui seuraavana aamuna herätä tuoreena hevosenomistajana. Se oli ihanaa ja epätodellista.





Tuo ihana hevonen on vaikuttanut mun elämään ja ratsastukseen kahden vuoden aikana niin paljon, ettei kukaan voi ymmärtää. Sain parhaan kaverin, ihanimman maanpäällä olevan olennon ja yhteistyökumppanin. Topi on muuttunut päivä päivältä tärkeämmäksi. Ei ole ollut päivää, milloin en olisi tallille halunnut mennä tai milloin en olisi siellä viihtynyt.




Aina ei voi onnistua..

Menneen vuoden aikana ollaan saatu kokea parhaat muistot tähänmennessä. Vaihdettiin tammikuun alussa tallipaikkaa, minkä seurauksena vihdoinkin pääsi treenaamaan kunnolla. Päästiin myös aloittamaan kisaaminen, mikä oli mulle itselleni tosi suuri juttu, koska en ole ikinä ollut kovin kiinnostunut kisaamisesta ennen omaa hevosta. Kuvioihin tuli myös Mikko Mäentaustan valmennukset, jotka toivat ihan uuden sävyn treeneihin ja kehitystä tuli paljon! Kuitenkin myös alamäkiä tuli, kun yksissä kisoissa kaaduimme maalilinjan jälkeen ja siitä tuli pieni kaatumispelko. Edelleen säikähdän, jos Topi kompastuu tai jotain, mutta kaatumisesta on päästy jo yli. 
Jos pitäisi paras muisto näiden kahden vuoden sisältä valita, niin se olisi varmasti ensimmäiset tallin ulkopuoliset kisat tai kun päästiin kotitreeneissä hyppäämään 100cm♥ Mikään ei olisi ollut myöskään mahdollista ilman meidän omaa super valmentajaa!

Ekat kisat♥ © Marika Hukari


Topi on ollut paras mahdollinen opettaja mulle. Toivottavasti meillä on vielä monta yhteistä vuotta edessä, koska oot mulle maailman ihanin, rakkain, tärkein ja komein ensimmäinen oma hevonen♥

Enspostaukseen♥

lauantai 7. marraskuuta 2015

Jumppasarjaa ja innokas hevonen

Heippa taas! Mikko Mäentausta tuli jälleen Saksasta valmentamaan tallille 1-3.11. ja me oltiin tietysti mukana, tälläkertaa taas 2 päivää, maanantai ja tiistai. Ei olla nyt Topin kanssa hypätty mitään rataa tai isoja esteitä, vaan keskitytty enemmän jumppaan ja kontrolliin. Meillä oli myös vähän taukoa hyppäämisestä, koska olimme silloin syyslkomalla Turkissa. Rataa/kunnon tehtävää hypättiin ehkä viime Mikon valmennuksessa... :D

Ollaan nyt testailtu uusia satuloita, koska Topin vanha satula todettiin epäsopivaksi. Koulusatula on jo löytynyt ja Topi on alkanut liikkumaan paremmin sen myötä. Valmennuksessa meillä oli testauksessa tuo estesatula. Topi liikkui sillä ainakin innokkaasti, koska jarruja ei meinannut välillä ihan heti löytyä :D Toinen tykkäs niin paljon kun pääsi taas hyppäämään!

Postauksen kaikki kuvat ovat tiistailta

Meidän eka päivä oli "tekniikkapäivä" niinkuin yleensä muutenkin eka päivä. Aloitettiin ihan perus ravilla ympäri maneesia ja sama laukassa. Mentiin myös ympyrällä vähän harjoitusravia. Siirryttiin sitten ravipuomeille, joille oli tarkoitus tulla suht reipasta ravia ja lyhentää ennen puomeja. Tehtiin sitä myös laukassa ja se sujui ihan hyvin, välillä en saanut Topia laukassa ihan kunnolla lyhentämään, kun oli niin innolla menossa.

Laukkapuomit laitettiin puomi-pysty-puomi jumpaksi ja tultiin sitä myös ensin kootussa laukassa. Se oli meille helppoa ja sain askeleet sopimaan hyvin. Sitten tultiin reippaammassa laukassa sisään kun puomien väliä pidennettiin ja estettäkin nostettiin. Topi kuunteli hyvin ja sain sen hyvin kuitenkin hereille ennen estettä, että tuli hyvä hyppy eikä liian laaka.

Seuraavaksi otettiin jumppasarja, joka oli aluksi ihan maassa vain ja puomit oli vaan toisista päistä korotettuna. Sitä sitten pikkuhiljaa nostettiin ja tavoite oli päästä mahdollisimman rennosti ja kunnolla myödäten. Se meni todella hyvin, pari kertaa etäisyys ekalle puomille ei osunut, mutta saatiin kuitenkin rytmistä kiinni. Topi tykkäs super paljon hypätä innareita!

Lopuksi hypättiin vielä kolme estettä niin, että jokaisella vaihtui suunta ja tehtiin vaihdot. Näätte tehtävän paremmin videolta. Topi oli aika innoissaan ja ekan esteen jälkeen vähän lähti reippaasti niin tuli aika formulakäännös :D Mutta muuten sekin sujui oikein hyvin! Jäi hyvä fiilis ekasta päivästä ja kummallakin taisi olla aika paljon intoa hyppäämiseen.




Toinen päivä alkoi taas myös perus alkuverkalla ja siitä siirryttiin harjoitusraviin ympyrälle. Ravailtiin sitten siinä ja tarkoitus oli pitää tasainen ympyrän kaari. Siirryttiin laukkaan ja mentiin molempiin suuntiin ympyrää ja siinä myös tota pientä estettä. Sujui ihan hyvin tuokin tehtävä ja Topi oli mukavan rento.

Seuraavaksi otettiin sarjaa ja siitä 3 askeleella pystylle. Ensimmäisellä kerralla ei saatu hyvää askelta puomille, joten välit jäivät pitkiksi ja viimeiseen väliin tuli 4 askelta. Sen jälkeen saatiin kuitenkin paremmat askeleet, jolloin välikin oli normaali. Jumppaa korotettiin pikkuhiljaa ja sitten sen jälkeen jatkettiin pystylle kaarteesta, siitä okserille 8-9 askelta ja vesiesteelle 7-8 askelta. Ensimmäisellä kerralla Topi ei ollut ihan avuilla keltaisen lähestymisessä, mutta sain sen kuitenkin kuulolle ennen okseria. Vesiesteellä en ollut ihan täysin mukana. Toinen kerta sujui sitten paremmin.

Viimeisenä siirryttiin tehtävään, joka alkoi vesiesteestä. Siitä laukattiin sitten reippaasti ja rennosti pystylle ja siitä 4 askeleella sarjalle. Se sujui alusta asti hyvin ja Topille noi normi välitkään ei enään tuota ongelmaa, kun se liikkuu reippaammin. Viimeisellä kerralla sarjan jälkeen jatkettiin myös kapealle esteelle. Ensiksi se ei onnistunut, kun Topi ei ollut yhtään avuilla niin käänsin pois, mutta toinen kerta oli hyvä.






Valmennuksista jäi tosi hyvä fiilis ja toisena päivänä olisin voinut hypätä vielä lisääkin! Topikin oli niin ihanasti menossa itse. Tykkäsin myös kaikista tehtävistä mitä tehtiin ja vaikka ei kunnon rataa hypättykään, niin se ei haittaa, koska se olisi voinut olla melkoista säätöä :D Nyt odotetaan sitten seuraavaa valmennusta joka on vissiin ensi kuussa. Toivottavasti toi satula nyt kävis meille tai löydettäisiin joku toinen hyvä, että on sitten hyvä satula siellä! Postailen ehkä seuraavan kerran jotain perus postausta, en tiedä. Ehdotelkaa ihmeessä millaisia postauksia haluaisitte lukea! Nyt on vähän masentavat ilmat, kun ei saa oikein kuvia, kun aina on pimeää kun menee tallille, mutta ei saa valittaa, kohta tulee talvi!

Enspostaukseen!♥