maanantai 17. marraskuuta 2014

Vuosi yhdessä♥


Siitä on nyt vuosi kun Topi liittyi kuvioihin. Topsu on opettanut minulle enemmän mitä vielä kukaan muu hevonen tai mikään ratsastuskoulu. Sen että ei saa luovuttaa, sen että joskus onnistutaan joskus ei ja paljon kaikkea muuta.

Topilta en ole tämän vuoden aikana kertaakaan tippunut! En näytä olevan muutenkaan kova lentämään selästä, sillä Ratsuniityssäkin tipuin vain kerran ja sitä edeltävässä ratsastuskoulussa en kertaakaan. Olen kyllä usein ollut lähellä tippumista, mutta alas ei ole tultu.

Yksi hyvä kokemus on se, että olen saanut opetettua kaverini ratsastamaan Topin ansiosta. Siitä tulee aina hyvä mieli kun pystyy auttamaan muitakin edistymään! Kesälläkin tuli monia kokemuksia, kuten meidän yhteinen enkka 85cm. Myös tallikisat ovat olleet kohokohtia, oikeita kisoja vielä kaivataan!

Paljon on muistoja, jo tässä yhdessä vuodessa. Parhaita ei pysty määrittelemäänkään. Toivottavasti saataisiin vielä paljon yhteisiä kokemuksia♥

Tein myös youtubeen videon. Se ei ole mikään maailman paras, mutta kelpaa kuitenkin :) Video oli erilainen tuolla muokkausohjelmassa kuin videolla, olin asetellut kaiken hyvin ja yhtäkkiä se onkin eri kohdissa toi musiikki, osaako joku sanoa miksi??

No mutta, nauttikaa!