maanantai 7. maaliskuuta 2016

Peltoilua



Moikka! Postaan nyt pitkästä aikaa.. Tuli pidettyä vähän taukoa, kun koneella oleminen vähän jäi eikä ollut mitään materiaalia. Nyt ollaan kuitenkin taas postauksen parissa.
Käytiin 28.2. vähän pellolla päästelemässä ja äiti otti kuvia. Ajattelin tehdä näistä kuvista kuvapostausta, kun oli niin hieno ilma ja tuli hyviä kuvia. Topi oli ihan innoissaan, mutta pysyi silti hyvin hanskassa. Viimeisellä laukkakerralla se kyllä vähän lähti reippaammin kuin ajattelin, mutta annoin sen sitten mennä. Kummallakin oli huippuhauskaa!
Kirjoita ihmeessä kommentteihin mitä pidit kuvista!












Peltoilun jälkeen mentiin vielä kentälle taivuttelemaan pariksi kierrokseksi.




 Enspostaukseen!




maanantai 18. tammikuuta 2016

Lempikuvia 2015

Moikka! Mietin vähän millaisen postauksen tekisin seuraavaksi ja päädyin tähän lempikuvia postaukseen, koska mulla ei vieläkään ole uutta materiaalia. Tähän postaukseen tulee siis mun lempikuvia viimevuodelta ja ajattelin nyt kuvien kohdalle kertoa aina muutamalla sanalla jotain. Kuvat ei ole mitenkään paremmuusjärjestyksessä, vaan ihan satunnaisessa järjestyksessä.

Suurin osa näistä kuvista on ihan tavallisia, mutta ne on silti jäänyt mieleen tältä vuodelta. Toivottavasti tältävuodelta tulisi vielä enemmän parempia kuvia, vaikka ei viimevuodenkaan kuvasaldo huono ollut. Erityisesti hyppykuvia haluaisin enemmän.

Näissä kuvissa ei oo pelkästään heppakuvia vaan myös muita lemppareita!


Tää kuva on tällanen tosi perus yhteiskuva, mutta se on otettu meidän 2 vuotis päivänä, joten se on siksi jäänyt mieleen! Topi on myös todella söpö tässä♥


 Tämä kuva on meidän ekoista kunnon kisoista © Marika Hukari. Oli ihan huippu päivä, vaikka vettä satoikin.. Tämä on 80cm luokasta ekalta esteeltä. Ei tästä kuvasta oikein muuta voikkaan sanoa, mutta no, ekat kisat joten♥


Ehkä ainoa jotenkuten onnistunut täysikuukuva ikinä, joten tämäkin tähän. Vaikka se onkin tosi sininen ja huonolaatuinen niin silti se on jotenkin hieno!


Ei tästäkään kuvasta mitään sen ihmeellisempää, kun että tykkäänpähän vaan ja valo osuu hiuksiin tosi kivasti tässä :)


Viimeset kuvat Viljan kanssa♥ R.I.P 


Rakastan näitä kuvia♥ Vilja♥


Tässä taas kiva perus yhteiskuva, kun ensilumet oli tullu. Topsu jälleen super söpönä ja toi talvimaisemakin on ihana!


Lempikuva Lulusta on otettu kesällä. Yritin itse väsätä jonkinmoista voikukkaseppelettä ilman kummoisempia ohjeita ja kokemusta. Pysyi se nyt tuon kuvaushetken ajan kasassa! 


Tässä yksi kiva kouluratsastuskuva kesältä. Otettiin estetreenien jälkeen vähän ravia ympyrällä ja äiti napsas muutaman kuvan. Topi näyttää tässä kivalta ja itsekin istun jotenkuten järkevästi tuola. Kiva kuva!


Lempikuva Mortista. Tää on otettu tossa joulukuun alussa. Takana myös söpösti näkyy Lulu. Otin tänävuonna aika vähän kuvia koirista ja Mortista ei saa kauheesti mitään järkeviä kuvia :D


Yks lempikuva Topista♥ Kesällä otettu koulukisojen jälkeen laitumella.



Tämä myös koulukisojen jälkeen otettu. Tykkään tän kuvan tunnelmasta ja kesäisyydestä!



Tämä kuva on otettu maaliskuussa. Tykkään tästä kuvasta, vaikka Topi näyttääkin vähän laiskalta ja valo on vähän hassusti tuolla takana. Kiva kevätkuva kuitenkin.


Tampere Summer Challenge © Marika Hukari. Super kivat kisat, mutta samalla kamalat. Joku varmasti muistaa että kaaduttiin 80cm maalilinjan jälkeen Topin kanssa. Tykkään kuitenkin näistä kuvista todella paljon! ↓↑



Tämäkin on kiva kuva, laadusta huolimatta. Otettu viimeisimmässä Mikko Mäentaustan valmennuksessa. Oikeastaan tämä on sieppaus videolta. Näytetään tässä kunnon esteratsukolta :D


Älyttömän söpö joulukuva Topista! Pääsi yhteen joulukorttiinkin.


Hauska kuva syyskuulta. Tässä kuvassa parasta on tosiaankin sen hauskuus, vihdoinkin kunnon onnistunut pusukuva! Topikin yrittää niin tosissaan että sais namia!


Ihana maisemakuva Turkista♥


Taas perus yhteiskuva syksyltä. Tämä on mielestäni molempien kohdalla erityisen onnistunut kuva ja taustakin on hyvä ja hillitty. Kaikin puolin todella ihana kuva!


Tämä viimeinen on otettu Topin ensimmäisissä koulukisoissa ennen rataa. Tausta ei ole mitenkään parhaimmasta päästä, mutta Topsu on todella suloinen ja näyttää todelliselta kouluratsulta! Olen myös tätä kuvaa muokannut vähäsen ja se tekee tähän kivan säväyksen.


Tällainen postaus tälläkertaa. Toivottavasti seuraavassa postauksessa olisi jo uusia kuvia. Topilla on ollut nyt vähän kevyempää käyttöä, koska se ontui etujalkaansa ja on ollut vähän epämääräinen. Meillä on klinikka aika perjantaina, siellä nähdään onko vain venähdys vai onko jotain muuta! Jos todella hyvin käy niin päästäisiin maanantaina Mikon valkkuun, mutta tärkeämpää on saada Topsu kuntoon!

Enspostaukseen!

perjantai 18. joulukuuta 2015

Paria valmennusta viisaanpana

Moikka! Oltiin taas Mikko Mäentaustan valmennuksissa 6.12. sekä 14.12. En kirjoita valmennuksista taaskaan kovin tarkasti, ettei kävisi tylsäksi. Kerron kuitenkin pääpiirteisesti tehtävät ja miten meni yms. Nämä kaksi päivää oli siis peräkkäisten viikkojen sunnuntait, joten näistä ei mitään ylimääräistä hyppelyä tullut viikolle. Tosin ennen ensimmäistä valmennusta hypättiin vähän keskiviikkona, jotta sain vähän tuntumaa hevoseen.

Menin ensimmäistä kertaa Mikon valmennuksissa normaali kolmipalalla, kun aina ennen ollaan käytetty kolmipala pessoaa. Topi on kuitenkin toiminut kolmipalalla omissa hyppelyissä hyvin, joten päätin kokeilla sitä myös tuolla.

6.12.



Aloitettiin perus ravailuilla kevyessä- ja harjoitusravissa. Laukassa mentiin aluksi kevyessäistunnassa tarkoituksena saada hevonen rennoksi ja menemään rauhassa. Topi toimi yllättävän hyvin, vaikka se välillä halusikin mennä lujempaa kavereiden perään. Laukkasimme myös kevyessäistunnassa reippaammin sen jälkeen.


Hypyt aloitettiin 4 esteen jumppasarjalla, jota tultiin aluksi pelkästään ja toisesta suunnasta otettiin mukaan myös suoralla linjalla kapea este 7-8 laukalla. Topi oli tässäkin tosi hyvä ja kuunteli apuja. Se oli myös aika tasainen. Muutama hassumpi hyppy saatiin aikaan, mutta se ei menoa haitannut. Kapeaa estettä nostettiin myös pikkuhiljaa ja viimeinen hyppy sille olikin todella hyvä!

Sen jälkeen tultiin jumppasarja taas oikealta, jonka jälkeen laukattiin kaarre ja hypättiin sinivalkoinen pysty, jolla vaihdettiin laukka, ja vielä punavalkoinen pysty, joka oli uralla. Topi vaihtoi aina laukan vääräksi jumppasarjalla ja tulin sitten ensimmäisen kerran ristilaukkaa sinivalkoiselle, mutta yli päästiin. Seuraavalla kerralla vaihdoin ympyrän kautta laukan, jotta saisin ratsastettua paremmin.


Viimeinen tehtävä oli tulla jälleen kerran toisesta suunnasta jumppasarja ja sen jälkeen kapea este. Sitten laukattiin päädyn ympäri ja "diagonaalilla" hypättiin sinivalkoinen vesimatto, josta laukanvaihdon kautta uralla olevalle punavalkoiselle okserille. Okserilta 5 askelta keltaiselle pystylle ja okserille, jotka olivat siis 1 askeleen sarja. Ensin Topi kiemurteli vähän punavalkoisen okserin jälkeen, jolloin väliin tuli 6 askelta ja sarja meni kummallisesti. Korjattiin sitten se ja hyvin meni!


Kaikenkaikkiaan Topi oli yllättävän hyvä ratsastaa tuolloin, eikä se tullut kuin muutaman kerran vahvaksi edestä. Super♥


14.12.


Mentiin vähän samantyyppinen alkuverkka; kevyttä- ja harjoitusravia sekä laukkaa. Topi oli jo alusta asti vähän omituinen suusta, mutta en kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota ravissa. Laukassa se sitten vain painoi kädelle ja kuskas mua ympäri maneesia. Menin sitten Mikon luokse ja hän katsoi, että mitään ihmeellistä ei näkynyt. Poskihihnoja nostettiin yksi reikä, mutta muuta ei voitu tehdä.

Aloitettiin hyppäämään keltaista pystyä, jonka molemmilla puolilla oli puomit. Topi oli aika kiihtynyt, eikä aluksi meinannut kuunnella. Pystyn jälkeen piti ottaa suoralla uralla käyntiin, mikä ei kovinkaan hyvin onnistunut, mutta parikertaa olin ihan tyytyväinen. Pystyä myös korotettiin vähän, jolloin Topi alkoi jopa vähän keskittyä.


Vaihdettiin toiseen suuntaan ja pysty muutettiin okseriksi ja etummainen puomi otettiin pois, jolloin taakse jäi vain puomi. Siitä oli 5 laukkaa suoralla uralla 2 askeleen sarjalle. Sarjan kummassakin esteessä oli myös puomit takana. Ensimmäinen kerta meni aivan puihin, mutta sitten alkoi sujua. Tosin Topi lähti aina vähän esteiden jälkeen kuskaamaan, mutta sen sai ympyrällä haltuun kuitenkin. Väliä muutettiin myös hetkenpäästä siten, että okserin jälkeen jäi yksi askel pois.

Tää kuva♥
Seuraavaksi tultiin toisesta suunnasta pitkää sivua jossa oli okseri, pysty ja pysty. Jälkimmäinen väli oli vähän pidempi, mutta kumpaankin väliin piti ratsastaa neljä laukkaa. Jälleen kerran ensimmäinen kerta epäonnistui, kun Topsu jarrutti keskimmäiselle ja siihen tuli sitten hyppy ihan pohjaan. Muuten tehtävä sujuikin sitten hyvin. Viimeinen pysty nostettiin myös okseriksi.


Lopuksi tultiin sitten vielä pieni radanpätkä, joka alkoi vesimatto-okserilta jolta vaihdettiin laukka ja jatkettiin päädyn ympäri edellämainitulle linjalle. Linjan jälkeen laukattiin jälleen pääty ja sitten suht tiukalla kaarteella vesimattopystylle. Tämä tultiin vain yhden kerran ja alku meni todella hyvin, mutta linjan jälkeen laukka oli väärä, mutta tulin silti viimeisen esteen. Sain ratsastettua siihen ihan suht hyvin, joten sen sai jättää siihen.



Tuon valmennuksen jälkeen, mulla ei ollut mikään maailman paras fiilis. Topi oli ollut outo ja kuskannut mua ja se oli päällimmäisenä mielessä. Jälkeenpäin kun miettii ja videoita katsoo, niin ei se pahalta näyttänyt, tuntui vain. Se jauhoi suutansa koko ajan ja heitteli kieltään. Vasta ihan viimeisellä pätkällä se tuntui jotenkin normaalilta. No, siitä kuitenkin selvittiin, en kuitenkaan mene enää kolmipaloilla Mikon valkkuihin, ihan varmuuden vuoksi. Seuraavana päivänä Topi oli ollut ihan normaali ratsastaa. Aina ei voi mennä täydellisesti!


Enspostaukseen!