perjantai 4. syyskuuta 2015

Mikko Mäentaustan valkku 1.-2.9.


Heippa taas! Mikko Mäentausta tuli taas valmentamaan 31.8.-2.9. Me oltiin Topin kanssa tälläkertaa vaan kaksi päivää, joka osoittautui ihan hyväksi ideaksi. Meillä oli valmennukset kumpanakin päivänä maneesissa, ensimmäisen päivän ne olivat olleet ulkona. Oli kyllä tas super hyvä valmennus, noista saa kyllä paljon irti!

Tiistai 1.9.


Ekana päivänä verkattiin enemmän yhteisesti ja alkuravejen jälkeen aika paljon laukassa ja käynnissä. Topi tuntui vähän laiskalta, mutta Mikko käski taas menemään reippaampaa, niin kyllä se siitä heräsi lopulta :D

Aloitettiin hyppäämään kolmoissarjaa aluksi ihan pieninä ja siitä vähitellen nostettiin. Olin itse vähän hukassa, mutta paikat osui hyvin yhtä kertaa lukuunottamatta ja muutenkin se meni ihan hyvin. Kolmoissarjan jälkeen oli tarkoitus jatkaa rennosti seinän viereen ja ottaa käyntiin. Kolmoissarjalta tultiin myös parikertaa pieni ristikko niin rennosti kuin pystyi.
Jatkettiin sitten kolmoissarjalta vihreälle okserille ja siitä se sama pieni ristikko. Okserilla olin taas ihan hukassa muutamassa hypyssä. En muutenkaan osannut olla kaikissa hypyissä kunnolla mukana, kun on tosiaan ollut vähän taukoa noista isommista esteistä. Ristikko nostettiin pystyksi ja tultiin vielä samaa. Kerran mentiin ohi pystystä, kun en ollut ihan tarpeeksi hereillä. Kuitenkin vielä sen jälkeen pysty onnistuneesti yli.
Jätettiin sitten kolmoissarja ja okseri pois ja aloitettiin pystyllä, josta jatkettiin okseri - vesimatto linjalle. Siihen piti saada 5 askelta. Meillä meni se Topin kanssa muuten hyvin, mutta tuli 6 askelta. Sitten Mikko käski laittaa oikeasti reippaampaa tempoa ja oikaista vähän, niin päästiin se väli viidellä. Meille on aika hankalia juuri tollaiset tehtävät, että pitää mennä tietyllä askelmäärällä, kun Topilla on niin lyhyt laukka.
Ensimmäinen päivä oli onnistunut, mutta en ollut itse mitenkään skarppina joten välillä pompin siellä selässä kuin perunasäkki :D Topi oli super♥


Kuvat on napattu videosta


Keskiviikko 2.9.


Toisena päivänä saatiin tehdä itsenäinen verkka ja Mikko vaan välillä sanoi jotain mitä pitää korjata. Ravien jälkeen käveltiin hetki ja sitten otettiin rentoa laukkaa kevyessä istunnassa ja välillä testattiin jarruja istumalla alas.

Hypyt aloitettiin täysin sinisellä pystyllä. Siihenkin tultiin aika rennosti ja rauhassa. Sitä sitten tultiin muutama kerta ja korotettiin välissä. Saatiin hyviä paikkoja, ehkä kerran lähti vähän kaukaa, mutta muuten hyvin. 
Sitten tultiin parikertaa sinivalkoinen pysty - okseri linja. Siihen piti saada 6 askelta ja tultiin aluksi taas liian hiljaa ja mentiin seitsemällä. Otettiin sitten uusiksi kunnon laukassa ja yli kuudella. Sinivalkoselle tuli kyllä hyppy vähän kaukaa enkä ollut mukana, mutta se ei menoa haitannut. Hypättiin myös vesimatto parikertaa ihan perus reippaassa temmossa.
 Seuraavaksi oli vuorossa sarja, joka oli tälläkertaa kahden askeleen, joten se ei tuottanut ongelmia. Siihen tuli parikertaa ekalle vähän huono paikka, jolloin Topi ei enää pystynyt venymään kahdella joten mentiin sitten kolmella askeleella.
Otettiin vielä kerran linja joka oli pysty - okseri - pysty. Saatiin ottaa siihen onneksi 5 laukkaa, joten se oli meille helppo.





Aloitettiin radan hyppääminen. Rata alkoi täysin sinisestä pystystä, jonka Topi hyppäsi vähän liioitellusti. Siitä jaksettiin pysty - okseri - pysty linjalle, joka meni hyvin. Sitten reippaasti vesimatolle ja hyvin yli. sinivalkoinen pysty - okseri olisi varmasti mennyt hyvin, mutta tultiin liian pohjaan ekalle, jolloin Topi joutui ottamaan vielä miniaskeleen ennen okseria. Itsekkään en auttanut asiaa yhtään sillä, että hoputin jo ennen pystyä, jolloin ajoin sitä itsekin vielä lähemmäksi, vaikka siinä välissähän sitä vauhtia olisi kaivattu. Kohti sarjaa tultiin ihan hyvin, mutta askel ei osunut yhtään joten päätin olla säätämättä ja käänsin pystyn jälkeen pois.
Saatiin tulla radan loppu vielä uudelleen, koska alku oli hyvä. Se oli siis vesimatosta alkaen. Nyt kaikki meni oikein hyvin ja saatiin oikeat askeleet kaikkiin :)




Valmennukset olivat taas siis todella hyviä ja sain sen itsevarmuuden takaisin, mikä oli ennen kaatumista. Mentiin myös taa stodella paljon reippaammin kuin normitreeneissä. Pitäisi vaan oppia tykkäämään siitä vauhdista... Saatiin jopa yhdenkerran kuulla, että mennään liian lujaa! Se oli ihme :D Mutta tosiaan toisena päivänä olin ottanut itseäni niskasta kiinni ja olin enemmän skarppina, joten se päivä oli mielestäni parempi. Topi oli kumpanakin päivänä todella hyvä♥♥ Jäi hyvä fiilis valmennuksista taas!

Enspostaukseen!♥